sunnuntai 2. marraskuuta 2014

17 viikkoa lattiavalusta

Olemme odotelleet lattioiden kuivumista turhautumiseen asti. Lopulta, 17 viikkoa alakerran lattiavalusta, pääsimme tekemään vesieristyksiä kosteuden laskiessa alle 85 %.


Sain ulkomaalausurakkani viimein valmiiksi, maalia kului yhteensä 200 litraa: 100 l harmaata ja 100 l valkoista, julkisivut ja nurkkalaudat on maalattu kahteen kertaan. Kyllä oli työlas homma, ei tee mieli maalata vähään aikaan yhtään mitään.



Yläpohjaan asennettiin puhallusvillat, autokatoksen varaston yläpohja jäi jälkitoimitukseen, koska emme olleet saaneet kaikkia ilmastointiputkia villoitettua.


Lattioiden kuivumista odotellessa olemme saaneet yläkerran huoneet valmiiksi. Vaatehuoneisiin on hankittu Elfa-turvakantokiskot ja niihin riippukiskoilla asennettavat hyllyt ja tangot. Mietimme todella pitkään millaiset vaatehuoneiden kalusteet hankkisimme, jotta ne mukautuisivat lasten kasvaessa. Elfa-järjestelmä oli tukevan tuntuinen ja sitä voi laajentaa ja muuttaa helposti, kun rahat sallivat. Netraudassa oli Elfasta -25 % tarjous ja tavarat tulivat ilmaiseksi kotiovelle. Elfa-hyllyjen lisäksi hankimme kaikille omat Ikean Nordli-lipastot, joita niin ikää voi kasvattaa tarpeen mukaan.


Lasten vaatehuoneiden liukuovet rakennettiin Fenestran laakaovista ja kiskopaketeista, tarvikkeet löytyivät Herttoniemen Starkista. Hintaa tuli n. 120 eur/ovi. Kirvesmiehemme tekivät kiskoille kotelon puisesta smyygilistasta. Pesin oveen rajatun alueen ensin maalipesulla ja karhensin hiekkapaperilla. Tämän jälkeen maalasin 3 kerrosta magneettimaalia ja kerroksen liitutaulumaalia. Ovet toimivat lasten ilmoitustauluina.




Lapset saivat ystäväperheeltämme kierrätyssängyt, ne odottavat jo huoneissa kasattuina nukkujiaan. Pojan huoneen punainen tehosteseinä toimii hyvin harmaan parvisängyn parina.

 Tytön huoneessa on levitettävä sänky, johon kaverit mahtuvat yökylään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti